Ulkoilupuku Armille on nyt hankittu. Ilokseni voin todeta, että se on vähentänyt pesujen määrää. Pikkusen on vielä suuri, mutta siitä selviää kääräsemällä lahkeita. Puvun pitäisi olla sopiva vielä silloinki, kun Armi saavuttaa "lopullisen" mittansa ja kokonsa.
Pissatusten jälkeen riittää, että huuhtelee tassut. Lenkkien jälkeen pestään myös takatassut ylhäältä asti. Maha on säilynyt puhtaana ja kuivana, kuten myös etujalat ja rinta. Täytyy todeta, että tämä oli järkevämpi hankita kuin arvasinkaan. Pari päivää on satanut vettä, mutta koira on selvinnyt melko kuivana ulkoilutuksista puvun ansiosta.
Mikäli joku harkitsee puvun hankintaa omalle koiralleen, tässä tarkempi tieto Armin puvusta: Hurtta Pro ulkoiluhaalari kokoa 301.
Kävimme pääsisäisen aikoihin Budapestissä ja Armi sai sieltä tuliaisena ekan Flexinsä. Ihana pilkullinen :) ehkäpä Unkarin reissusta tulee seuraavaksi postausta..
-Irmeli-
EDIT. Kurapuku aiheuttaa pidempien lenkkien aikana takkuja resorien kohdille jalkoihin, rinnan alaosaan ja "kainaloihin". Pissatukset on kestoiltaan sen verran lyhyempiä, että karva ei vielä ehdi takkuuntua. Sen saa sitten ihan itse päättää, että käyttääkö aikansa koiran pesemiseen vai takkujen harjaamiseen..