Tuli vallan hassu pipo ja voi kuinka hyvältä se tuntuukaan päässä! Huippu!
29.2.2012
Jämispipo
Mie tehin vähän muhkumman version Tiinan blogista löytyvästä piposta. Ohje oli houkuttava yksinkertaisuudessaan ja voinki sitä suositella kaikille joiden sormia alkaa syyhyttään. Tästä saa niin helposti omannäkösen lämmityksen päähän.
26.2.2012
Handmade Ryan Gosling
No nyt on joku keksinyt mainion blogin aiheen!
That`s me! OMG :) |
Hah! Ihan ku oisin kuullu ton joskus :) |
Lisää tätä huvitusta TÄÄLTÄ
25.2.2012
Heleppo omenapiirakka
Tämä kannattaa tehä varsinki sillon, ku olet purkanu ja alottanu jonkun käsityön kolme kertaa saman päivän aikana. Saat nimittäin kivan onnistumisen kokemuksen ja uutta puhtia käydä sen kinkkisen työn kimppuun. Ohjeen olen joskus aikanaan löytäny netistä. Kukapa sen nyt ennään muistaa, että mistä.
200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
2-3 kpl omenaa
1. Sulata rasva, sekoita kulhossa sokerin ja jauhojen kanssa. Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa.
2. Lisää muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi.
3. Kaada taikina vuokaan. Kuori ja viipaloi omenat. Asettele.
4. Ripottele pinnalle kahvikupissa oleva taikina.
5. Uunissa 30 min ja 200 astetta.
6. Naatiskele jäden kera.
Pinnalla olevat taikinanmuruset on niin rapeita että! |
Nami nami nami nami nami nami nami nami nami nami nami nami nami nam nam |
Tämä toimii myös syntymäpäivälahjana. Löysimmä kerran vastaavan valkoisen sydänvuoan kirpparilta ja pyöräytimmä siihen juuriki tämän piirakan. Veimmä koko komeuden lahjaksi ja hyvin tuntui uppoavan.
17.2.2012
Hidas, hitaampi, Irmeli
Tiiäkkö sen tunteen, että mikään työn alla olevista jutuista ei valmistu? Nyt on menossa sellanen suo. Siihen voi tietenki vaikuttaa se, että niitä hommia on viisi samanaikaisesti..ku ei millään malta tehä yhtä juttua loppuun saakka. Voi pöh ja pah. Senpä vuoksi tänään luvassa kirpparilöytöjä..
Oli melko tyyris ostos (5€), mutta onhan se sentään tuohikori. Aivan ihana! |
Siis voi herran jestas sentään mikä teekannu. En voinut vastustaa. |
Oli siinä vähän selittämistä hellulle, ku meillä on jo yks kannu.. |
12.2.2012
Kakkua ja sielunhoitoa
Mie täytin eilen 29 vuotta. Päivällä oli tarjolla makeaa ja illalla makeaa ja suolaista. Illalta ei valitettavasti ole yhtään kuvaa, koska keskityimme hetkessä olemiseen :)
Päivän ensimmäiset kukat matkasivat 480 kilometriä ja toivat tullessaan kaksi ihanaa ihmistä |
Kakku , namnam :) |
Mun veli luuli mähmäpullien olleen mamman tekemiä! |
Pöydällä olevaa liinaa käytetään vain syntymäpäivien yhteydessä. |
Tupa oli täynnä naurua, laulua ja tunnelmaa. Oli aivan ylettömän ihanaa saada viettää ilta ystävien kanssa. Kyllä sielu tykkäs hyvää.
Kiitos. Tehdään tämä taas uudestaan.
8.2.2012
Iiiik hiiriä, osa II
Meiltä löytyi hiiriä! Hei hetkonen, tää on kuultu ennenki..
Herra Hiiri oli yksinäinen, joten hän sai kaverikseen Neiti Hiiren.
Tuntuivat sen verran hyvin viihtyvän yhdessä nämä hiiret, että ehkäpä voimme odottaa jälkikasvua...
Puikoilla 2,5 tuli oikean kokoiset ohjeen silmukkamäärällä. |
Neidin väri oli yllättävän miellyttävä..ei harmaa, ei ruskea, vaan jotain siltä väliltä? |
Ensi tutustuminen.. |
7.2.2012
Iiik, hiiriä!
Meiltä löytyi hiiriä!
Malli löytyi Suuri Käsityö -lehdestä. Ei se ihan uusin, vaan sitä edeltävä (1/2012). Oli sen verran vitsikkään näköiset veijarit, että hääty tehä.
Yritin tehä ohjeen mukaisesti naisen jalkaan sopivaa sukkaa, mutta otin epähuomiossa turhan suuret puikot käteen, niin tuliki miehelle sopivat...noh, ei se mithän. Toiset on tuloillaan ja nyt on puikotki oikean kokoset. Vähän nuo pistää hymyilyttämään jalassa :) Hiiri villasukat, halvat on huvit.
Hurjia jyrsijöitä! |
Malli löytyi Suuri Käsityö -lehdestä. Ei se ihan uusin, vaan sitä edeltävä (1/2012). Oli sen verran vitsikkään näköiset veijarit, että hääty tehä.
Mallina toimii hellu eli miehen sukka tuli vaikka muu oli tarkoitus.. |
5.2.2012
Mamman mähmäpullat
Minun äiti eli mamma tekkee parasta pullaa ikinä. Eihän se ole kuitenkhan oikein, että vain met häntä lähellä olevat saamme niistä nauttia. Tässä postauksessa paljastan mamman mähmäpullien ohjeen ja jopa hiukan havainnoillistan miten sen teko tapahtuu :) Tehimä kaksinkertaisen taikinan, jottei pullat ihan heti lopu! Mulla oli eilen kaveri kylässä ja hänen kans touhuttiin ja leivottiin.
2. Sulata paketti hiivaa lämpöiseen maitoon.
3. Sulata 400g margariiniä ja anna sen jäähtyä.
4. Lisää maitoon sokeri (4dl), suola (4tl) ja osa jauhoista.
5. Lisää jäähtynyt rasva ja loput jauhoista, joita tuli siis yhteensä 2 kg.
6. Anna nousta noin 30 min.
Taikina saapi nousta kunnolla ja sitte aletaan leipomaan. Met taisimma laittaa taikinan neljään osaan ja tehimmä seuraavat hommat aina yhelle taikinapallerolle kerrallaan.
7. Kaulitte taikinasta kaunis levy
8. Lisäthän se kuuluisa mähmä eli ensin sekotat punaista Floraa(koko paketti) ja tomusokeria (3-4 dl) keskenhän. Lätkit mähmäkekoja taikinalevyn päälle ja levität.
9. Taittele levy kolminkerroin ja leiko suikaleiksi. Ota yks suikale kätteen ja pyöräytä kierteelle. Muotoile keräksi ja taita suikaleen pää kerän alle.
1. Lämmitä 1 litra maitoa kädenlämpöiseksi
Punainen tai sininen, ihan miten tykkäät. |
Siitä vaan murusiksi. |
Leivontaan soveltuvalla margariinilla mentiin. |
Kauheen kätevä tommonen vähän isompi astia. |
Pyyhi välissä pöydälle kaatuneet sokerit. Ei haittaa vaikka vähän sotkee :) |
Sinne vaan suolat sekaan! |
Näppituntumalla kaatelet vähän yli puolet jauhoista. |
nam nam, tuntuu käsissä kivalta. Pyörittele taikinaa, että rasva sinne imeytyy ja lisää sitten loput jauhot. |
Liina päälle niin ei taikina palellu näillä pakkasilla :) |
7. Kaulitte taikinasta kaunis levy
Kas näin |
Ai, että tullee hyvvää. Suosittelen syömään palasen raakanaki.. |
Mamma osaa muuten ton kerälle pyöräyttelyn paljon paremin ku mitä me osattiin. |
Voitele kananmunalla ja ripottele hienotsokerit pintaan. Uunissa 225 astetta ja sen aikaa, että saavat kauniin värin. |
Meijän kerät vähän aukeili, mutta ei se makuun vaikuttanu. Täytyy kyllä sanoa, että mamma tekee edelleen paremmat. Mutta harjoitus tekee mestarin! |
Lasi kylmää maitoa ja höyryävä pulla. Kyllä kelpaa.
Anna mennä, ei se leivonnankaan tartte olla aivokirurgiaa!
1.2.2012
Kansallispukunukke
Sain pari vuotta sitten eräältä ystävältä lahjaksi kansallispukunuken. Hän on sen itse tehnyt. Minusta se on vieläkin aivan järettömän ihana.
Hiusten väri on samanhenkinen nukella ja omistajalla. |
Häätyis olla lasikaappi, jossa säilyttää, että pysyis hyvänä. |
Tällä hetkellä nukke koristaa keittiössä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)